Kuljin eräänä päivänä sinisten nuolien viitoittamaa polkua. Polku kulki olohuoneista keittiöihin ja kylpyhuoneista lastenhuoneisiin. Aika ajoin polun varrelle oli pysähtynyt naisia jotka tuumivat kumppanilleen, "tuo sopisi hyvin meille ja tämä voisi olla kiva sen ja sen kanssa".
Itse olin juuri muuttanut uuteen asuntoon ja tiesin ilman sen syvällisempää pohdintaa tarvitsevani verhot ikkunoihin, lamput kattoon ja matot lattioille. Ne oli hyvin nopeasti kyydissä, hieman värisävyjen yhteensopivuutta vain vertailemalla. Hillitty ja yhtenäinen kokonaisuus mahdollisimman vähällä, ilman mitään tarpeetonta.
On kiva shoppailla ja sisustaa. Onnistunut ostokokemus kruunaantuu kotona, kun uudet kalusteet ja esineet asetellaan niille tunteella valituille paikoille. Sisustusmarkkinat luovat kuitenkin tarpeen turhuudelle, eikä Ikean sinisten nuolien polulla asiakasta päästetä oikomaan. Kärry täyttyy mitä ihmeellisimmistä tarpeista, joita ei vielä tullessa tiedetty olevankaan.
Uudet asunnot mitoitetaan rajusti yli tarpeiden, jonka jälkeen alkaa loputon sisustaminen. Kun neliöt on saatu hyötykäytössä olevan näköisiksi on puolet tiloista todellisuudessa täytetty turhilla koriste-esineillä tai tarpeettomilla huonekaluilla.
Kuka tarvitsee nykypäivänä kirjastohuonetta, kun kirjahylly kulkee tabletissa. Onko sisäilma todella liian ohutta ilman korkeaa olohuonetta? Miksi rakentaa itselleen linna, jossa ei ehdi oikeasti nauttia elämästä, kun on sisustettava, siivottava ja pidettävä paikat linjassa ja valmiiksi saatuaan on aloitetettava toisesta päästä uudestaan. Oravanpyörän pitää liikkeessä myös ylimitoitettu asuntolaina, joka laittaa tekemään uraa työtunteja laskematta. Ruuhkavuosiin hukattua elämää ei saa takaisin itselleen eikä lapsilleen.
Kuinka kauan arvostamme materian turhuutta? Koska oivallamme, että vähemmän on enemmän? Mistä johtuu, että onnellisuutemme on sidoksissa materian määrään? Milloin ymmärrämme, että elämä ilman ympäröivää turhamaisuutta on täydempää, syvempää ja onnellisempaa?
Itse olin juuri muuttanut uuteen asuntoon ja tiesin ilman sen syvällisempää pohdintaa tarvitsevani verhot ikkunoihin, lamput kattoon ja matot lattioille. Ne oli hyvin nopeasti kyydissä, hieman värisävyjen yhteensopivuutta vain vertailemalla. Hillitty ja yhtenäinen kokonaisuus mahdollisimman vähällä, ilman mitään tarpeetonta.
On kiva shoppailla ja sisustaa. Onnistunut ostokokemus kruunaantuu kotona, kun uudet kalusteet ja esineet asetellaan niille tunteella valituille paikoille. Sisustusmarkkinat luovat kuitenkin tarpeen turhuudelle, eikä Ikean sinisten nuolien polulla asiakasta päästetä oikomaan. Kärry täyttyy mitä ihmeellisimmistä tarpeista, joita ei vielä tullessa tiedetty olevankaan.
Uudet asunnot mitoitetaan rajusti yli tarpeiden, jonka jälkeen alkaa loputon sisustaminen. Kun neliöt on saatu hyötykäytössä olevan näköisiksi on puolet tiloista todellisuudessa täytetty turhilla koriste-esineillä tai tarpeettomilla huonekaluilla.
Kuka tarvitsee nykypäivänä kirjastohuonetta, kun kirjahylly kulkee tabletissa. Onko sisäilma todella liian ohutta ilman korkeaa olohuonetta? Miksi rakentaa itselleen linna, jossa ei ehdi oikeasti nauttia elämästä, kun on sisustettava, siivottava ja pidettävä paikat linjassa ja valmiiksi saatuaan on aloitetettava toisesta päästä uudestaan. Oravanpyörän pitää liikkeessä myös ylimitoitettu asuntolaina, joka laittaa tekemään uraa työtunteja laskematta. Ruuhkavuosiin hukattua elämää ei saa takaisin itselleen eikä lapsilleen.
Kuinka kauan arvostamme materian turhuutta? Koska oivallamme, että vähemmän on enemmän? Mistä johtuu, että onnellisuutemme on sidoksissa materian määrään? Milloin ymmärrämme, että elämä ilman ympäröivää turhamaisuutta on täydempää, syvempää ja onnellisempaa?
Ihmisen on helpompi hengittää, kun se vapautuu tarvetta luovien markkinoiden kahleista.
